maanantai 22. syyskuuta 2008

Mozartin jalanjäljillä


Viikko on vierähtänyt älyttämän nopeasti. En osaa enää hahmottaa täällä kuluvaa aikaa! Hyvä kun tajuan, mikä viikonpäivä on kyseessä. Ehkä tää tästä rauhottuu, kun yliopiston lukukausi alkaa. Täällähän on viä tää viikko kesälomaa ja sit lokakuun alusta alkaa "talvilukukausi". Huomenna olis tarkotus mennä tapaan yliopistolle yhtä proffaa, jonka kanssa pitäis kattoo kaikki psykan kurssit läpi. Psykalaiset täällä on erityistapauksii, eikä me siis voida ilmottautuu netissä kursseille! Mitähän ne meistä oikeen ajattelee..


Viikonloppu oli aivan mahtava, lähdettiin Elinan ja Alician kaa Salzburgiin eli Mozartin synnyinkaupunkiin. Matka junalla kesti 4 tuntia, mutta matkustus sujui leppoisasti vuoristomaisemia seuratessa. Sää oli Salzburgissa melko vilpoinen, mutta ei onneks satanut ollenkaan! Ostettiin kahdeks päiväks SalzburgCard, minkä kaa pääsi kaikkiin mahdollisiin nähtävyyksiin. Kortti makso 28e, joten halpa oli!
Käytiin Mozartin synnyintalossa ja asuintalossa. Eli kaksi erillistä museota :D ja salzburgilaiset on rakentanu viä kolmannen talon Mozartille: das haus für mozart. Siä tosin ei käyty. Mutta Mozartia löytyi kyllä joka paikasta! Wolfin asuintalossa oli oma kännykkäopas, josta sai kuunnella musiikkia ja opastusta. Tykkäsin kyllä paikasta, sillä siä oli wolfin pianoja ja kirjeitä ym. Pianoissa oli jännästi mustat ja valkoset koskettimet toisin päin: mustat oli valkosia ja valkoset ruskeita :) Sain myös vähän erilaisemman kuvan lapsinerosta kuin mitä aiemmin mulla oli, sillä museossa kerrottiin paljon myös Mozartin perhesuhteista. Sisko oli sen paras ystävä :)


Hieno kokemus oli myös käynti Untersbergillä, melkein 2000m korkeudessa! Huipulle pääsi gondolihissillä, mistä maisemat olivat upeat! Vuorta vuoren perään. Mutta huipulta ei kylläkään nähnyt mitään, pilveä täynnä koko paikka. Tuli mieleen viime uudenvuoden laskettelupäivä ylläksel, ku ei nähny ollenkaan eteensä :D huipulla oli myös lunta, joten tuli heitettyä syksyn ensimmäinen lumipallokin. Yläpuolella olevassa kuvassa on jotain random-tyyppejä, ne halus päästä samaan kuvaan. Ja toisella on shortsit jalassa vaik ylhääl oli -2 astetta!


Yövyttiin tyttöjen kaa Schwarzes Rössl -nimisessä hotellissa. Halpa, mutta laadukas ja ihan keskustan tuntumassa! Täydellinen siis. Salzburg oli aikamoinen turistirysä, mutta todella kaunis! Kesähelteellä ja lumisissa talvimaisemissa paikka on varmasti vielä upeamman näköinen!

Kaupungissa oli meidän vierailun ajan myös jotkut festivaalit käynnissä, joten lederhoseneja vilisi jälleen kaikkialla :) Tuomiokirkon vieressä oli tivoli, josta pysty ostaan myös hattaraa :D mutta hattaran kanssa viettämäni kesän jälkeen ei tehny mieli! :p niin tosiaan, tuomiokirkossa käytiin myös. Valtavan kokoinen kirkko, vaikka ei kyllä vedä vertoja pietarinkirkolle! Mukava yllätys oli se, että kirkossa oli juuri menossa kuoron harjoitukset. Kuulosti kyllä upeelta, kun laulajia oli yli 70 ja niiden lisäks jousiorkesteri!


Ehkä hassuin juttu, mihin törmäsin Salzburgissa, oli joulupallo- ja pääsiäismunakaupat! Siis kiinteät kaupat, jotka on auki koko vuoden. Ja niitä glaskugeleita ja pääsiäsmunia riittikin aikalailla! Oli pakko ostaa itellekki yks joulukuusenkoristelasipallonen :)

Ehdittiin siis nähdä paljon kaikenlaista yhden viikonlopun aikana. Mozartilla Salzburgissa rahastetaan melko paljon, mut onneks oli toi museokortti. Kävin myös Salzburgin museossa ja Festung Hohensalzburgissa, joka on linna Salzburgin keskustan viereisellä kukkulalla. Itse "ihastuin" yhteen huoneeseen, missä oli kaikenlaisia entisiä kidutusvälineitä :D kunnon saw-kamaa!
Aber jetzt gehe ich ins Bett. Huomenna on saksan suullinen koe!

tiistai 16. syyskuuta 2008

Shoppailua ja biletystä

Olipas viikonloppu! Hujahti kyllä ohi hetkessä, kun jatkuvasti olin menossa. Kaiken tekemisen keskellä piti saada valmiiksi myös saksan suullinen esitelmä, jonka pidin maanantaina. Esitelmä Jyväskylästä sujui hyvin, vaikka edellisenä iltana sain hirveen vatsakivun johtuen luultavasti kaakaosta ja sen maidosta. Onneks muut maitotuotteet ei aiheuta mitään vatsanvääntöjä.

Toinen meijän ryhmässä oleva suomalainen tyttö kerto omassa esitelmässään yleisesti Suomesta. Kun Tytti oli kertonu kaamoksesta, niin yks ryhmäläinen kysyi, että miten me nähdään pimeässä? Ja että onko kaikilla suomalaisilla omat taskulamput?:D Ei vitsi meinasin revetä.. Mutta kurssilla on kyllä ollu tosi mukavaa, kun on kuullut kaikenmaailman juttuja eri maista. Muutenki keskustelut on liittyny aika usein asioihin, jotka eroavat eri maiden välillä. Suomalaisuudestaan on kyllä helppo olla ylpeä opintotuen, hyvän koulutuksen ja terveydenhoidon ansiosta.

Perjantaina oli Steyrergassen asuntolassa bileet, ja oli kyllä mahtavaa! Tehtiin Elinan luona mozzarella-tomaattileipii ja nautittiin viiniä :) Täällä tuo alkoholin ostaminen on vähän erilaista verrattuna Suomeen. Joka ruokakaupasta saa ostettua kaiken mahdollisen alkoholin, ja hinnat on järkyttävän alhaset! Viini maksaa 1-2e. Luin lehdestä, että rautatien läheisyydessä on paljon alkoholiongelmaisia ja myös huumejengejä. Onneks en asu siä, vaan Mur-joen toisella puolella!


Lauantaina lähdettiin lyhyiden yöunien jälkeen Seiersbergin ostoskeskukseen. Paikkaan pääsee julkisilla aika kätevästi, kerran pitää vaihtaa bussia. Ostoskeskus oli sitten aivan kauheen iso! Toiseks isoin kauppakeskus Itävallassa. Yli 200 kauppaa, eli ei toivoakaan, että oltais ehitty kiertään kaikki mielenkiintoset kaupat! Mutta tykkäsin kovasti paikasta. Tosin kahvilassa oli hieman oudot asiakaspalvelijat! Siis ostettiin sämpylät: myyjä pakkas sämpylät paperipusseihin, mutta alko sit ottaan muita asiakkaita välissä eikä suostunu ottaan meilt rahoja! Lisäks kyseinen myyjä ei osannu käyttää kahvi- eikä kassakonetta. Toisellaki myyjäl oli ongelmia, joten siihen tuli vielä kolmas tyyppi häärään. Ihme meininki... Muutoin kyllä kaupoissa ollaan tosi kohteliaita; kaikki hokee aina grüss gott ku astuu ovesta sisään.
Joo, tuli sit shoppailtua ihan mukavasti. Ostin 2 kengät, käsilaukun, talvitakin ja neuleita. Kaikki tulee todellakin tarpeeseen. Ei tätä rahanmenoa voi estää! Nyt kun tännekin on saapunu nämä syysilmat, niin on ihan hyvä olla lämmintä vaatetta.
Lauantai-iltana pääsin myös ekaa kertaa tanssimaan, kun mentiin Worst of the 90s-bileisiin Postgarage-klubille. Ihmismäärä oli valtava, ja tanssilattia suurin mitä oon ikinä nähny! Sisäänpääsyjono ei todellakaan ollut mikään jono, vaan järkyttävä, ihmisiä runnova massa! Onneks portsari päästi meidät pienet tytöt sisään kaikkien korstojen keskeltä. Samaisena iltana tuli myös testattua Grazin taksia. Ei mikään kallis hupi! 9e maksoi klubilta kotiin, ja matkaa kerty noin 4km. Hinnassa oli vieläpä mukana yömaksu!



Sunnuntaina Grazissa pidettiin Aufsteirern-festivaalit, ja meininki oli ihana! Kaikkialla kojuja ja kansallispukuja! Naisilla kauniita mekkoja ja miehillä lederhosenit! :D Maistoin myös Sturmia, marjamehun makusta juomaa. Kaduilla soitettiin kansanmusiikkia ja tykästyin kovasti yhteen mieskvartettiin, joka oli ihan huippu! Nelikko lauloi enkuks ja saksaks. Lisäilen myöhemmin videon heidän yhdestä laulusta.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Ballaststoffe ynnä muuta mukavaa

Oon kolmena päivänä tällä viikolla ollut jalkasin vähän tutkimassa lähimaastoa. Upeita maisemia löytyy jo parin kilsan päästä mun kämppää! Lenkkipolunkin löysin, tosin asfaltoidun sellasen. Grazilaiset tuntuvat pitävän pihoistaan erittäin hyvää huolta. Kukat ja hedelmäpuut hienojen talojen rinnalla tekevät lenkkeilystä mukavaa puuhaa. Onneksi toi kantapää ei oo nyt enää vaivannut, eilen uskalsin hölkätäkin. Eli toivottavasti vaiva on kokonaan poissa! Tässä kuvia eräältä omakotialueelta, joka sijaitsee aivan kämpän läheisyydessä. Ihan mukavia linnoja!



Alkuviikosta kävin hankkimassa pankkitilin ja tekemässä virallisen ilmotuksen Grazin maistraattiin, että asun todellakin täällä :D Murinselillä vietin yhden illan tutustuen uusiin tyyppeihin. Kyseessä on siis iso tekosaarimollukka, joka on rakennettu Mur-jokeen. Ihana sisustus ja mutta pelottava wc: koko vessa oli nimittäin vuorattu peileillä! Samana iltana menimme käymään myös irkkubaarissa, missä oli oikein letkeä meininki! Kävi ilmi, että yhden Villen (myös vaihtari) porukat asuu 1 kilsan päässä meijän kodista Tampereella! Takahuhdissa siis :) Eikä siinä vielä kaikki, molemmat on käyny Clasun lukiota! Ei vaan olla ikinä törmätty koska Ville on mua 3v vanhempi. Pieni on maailma.


Tiistaina oli sitten ekat Stammtischit, ja porukkaa oli kyllä järjettömästi paikalla! Ite en ollu myöhään juhlimassa, ku seuraavana aamuna piti raahautua hakemaan UniGraz-opiskelijakorttia. Tällä viikolla on ollu viimeset orientaatiot, joissa meinas mennä hermot joihinki vaihtareihin. Jotkut ei oo yhtään perillä, missä mennään! Suuri osa ajasta näissä orientaatioissa meniki siihen, ku aasialaisia ja amerikkalaisia opiskelijoita neuvottiin, miten asiat kuuluu hoitaa. Erasmuksille asiat olivat päivänselviä. :)

Aberaber, tämä seuraava kappale on omistettu äidille :D
Ruokakaupassa asiointi on ollu aika mielenkiintoista tääl. Tässä kämpän vieressä on 3 ruokakauppaa, Billa, Eurospar ja Hofer. Hofer on edullisin. Oon käyny jokases kaupas, mutta en oo viä löytäny lempparia. Spar on kiva, mutta melko kallis muihin verrattuna. Ensimmäisenä, ku kaupan ovesta astuu sisään, niin päätyy karkki/keksihyllylle. Ei kauheen hyvä juttu. Puurohiutaleita en oo löytäny mistään; kysäsin yhdeltä kauppiaalta, ja se ohjas mut ekaks myslien ja sitten lastenvellien luokse! :D Kuulin, että Lidlistä löytyy kaurahiutaleita, joten sinne siis seuraavaks! Toinen ongelma on jugurtti. Meikähän vetää sitä nassuun ku hullu. Täällä ei yksinkertasesti oo ollenkaan litran kokoisia jugurttitölkkejä! Suurin on 750g, mut ne on sit taas trinkjogurtteja. Eli käytännössä mun pitää ostella hitsin paljon sellasia 250-500g purkkeja ja saastuttaa siten luontoa. Näiden jugurttien ravintotaulukkojen tsiigailusta on tullu uusi harrastus (vie aikansa vertailla 3 eri kaupan anteja:). Eilen vihdoin löysin sparista ingman-tyylistä jugurttia, eli rasvaa 0,1% ja sokeria alle 10g. Kaikissa muissa määrät on 3-5% ja 15g. Ja ne todellakin on aivan liian makeita. Hauskinta on se, että näissä mun sparin jugurteis lukee "Diät jogurt, sopii diabeetikoille" :D
Leipä on toinen asia, mistä suomalaiset täällä jaksaa aina jauhaa. Ihan ok:n makusia täysjyväleipiä oon löytäny, mutta ei vedä vertoja suomalaiselle rukiille. Kauheinta on se, ettei leipiin oo merkitty kuitupitoisuuksia (=ballaststoffe auf deutsch)! On ihan vaaleetavaaleeta, ja sit on kivikovaa tummempaa. Välistä löytyy näitä täysjyväleipiä, joiden terveellisyydestä en osaa sanoa. Onneks sparissa on näkkäriä ja hapankorppuu! Jee :D

Ehkäpä jatkan tätä ruokakauppapuintia, kunhan oon tutustunu paremmin juusto- ja lihatiskeihin! Nyt meen nauttimaan "kesän" kuulemma viimeisestä helteisestä päivästä!

maanantai 8. syyskuuta 2008

Hengailua auringonpaisteessa

Toinen viikko on pyörähtänyt käyntiin. Koko viime viikon sain nauttia helteisestä Grazista, ja nyt vasta ensimmäistä kertaa täällä sataa. Lauantaina kävin Kaiser-Josef-Platzin suurella torilla tekemässä saksan kurssin kotitehtävää. Sitä luulee osaavansa saksaa, mutta kun menee Itävallassa torille niin ei tajua enää mitään :D Kaikilla hedelmillä ja kasviksilla on toisenlaiset nimet. Kartoffel on Erdapfel, Johannisbeer on Ribisel jne. Eli uusia sanoja opetellessa on menny viime päivät :)


Lauantaina lähdin 2 suomalaisen ja 2 ruotsalaisen kanssa toreilun jälkeen Schwazlseelle vähän rentoutumaan. Lämpöasteita olikin reilusti yli 30 ja mukavaa oli! Järvi ei ollu mikään suomalainen perusjärvi, vaan ilmeisesti tekojärvi; moottoritien vieressä ja ympärillä kaikenmaailman ravintoloita. Oli siellä kyllä onneks paljon nurmikkotilaa, missä pysty ottaan aurinkoo. Kaiken huippu oli se, että tästä huvista joutui maksaan 3 euroa! Mutta kyllä me rannalla viihdyttiin loppujen lopuks 5 tuntia, joten eipä valittelemista. Illemmalla oli vuorossa bileet Mur-joen toisella puolella. Sitä ennen istuskeltiin porukalla yhden opiskelija-asuntolan parvekkeella. Niin ja käytiin syömässäkin. Ravintolassa syöminen on paljon halvempaa ku Suomessa. Jyväskylän yliopiston ruokaloita on kyllä ikävä, koska täällä mensassa maksaa ruoka noin 5e ja se ei aiempien suomalaisten vaihtareiden mukaan oo yhtä tasokasta.


Eilen oli myös kunnon hengailupäivä, mentiin Erasmus-porukalla Schlossbergille. Kyseinen kukkula sijaitsee keskellä kaupunkia. Upeet maisemat! Tykästyin kovasti punatiilikattoiseen kaupunkinäkymään. Kesti hetken kiivetä sinne ylös rappusia pitkin :) Tapasin paljon amerikkalaisia ja ylläripylläri lisää suomalaisia. Mikä mahtavinta, yks suomalainen asuu ihan mun kämpän vieres niin nyt ei tarvi kulkee yksin kotiin. Useimmat täällä siis asuu opiskelija-asuntoloissa, mutta maksaa vuokraa saman verran ku mäkin eli 300e. Itse oon ollu tähän asti tyytyväinen valintaani, koska on kiva saada välillä ihan omaa rauhaa, eikä viereises huonees oo joka päivä bileitä häiritsemässä.

Aber jetzt muss ich gehen! Murinsel kutsuu :)

perjantai 5. syyskuuta 2008

Ein neues Fahrrad!


Tässä on minun uusi pyöräni, vallan mainio eikö?:D

Eilen oli orientaatioluento vaihtareille, missä kerrottiin kaikkea hyödyllistä. Jokainen sai valita, meneekö saksan- vai englanninkieliseen. Olin itse saksankielisessä orientaatiossa ja ymmärsin kaiken! Vähänkö itsetunto nousi! :) Kyseinen luento kesti kuitenki 2 tuntia. Oon jo saanu hankittua itävaltalaisen puhelinliittymän, ja vielä pitäis avata pankkitili, että raha-asiat hoituis helpommin. Ei oikeen innosta maksaa pelkästä käteisen nostamisesta.

Tänään on ollut melkoinen koomailupäivä. Lämpötila kohoaa vaan jatkuvasti, ja sit pitäis vielä jaksaa kokonainen päivä kuunnella tarkkaavaisena, mitä toiset yrittää sanoa saksaks. Eilen oltiin Bier Baronissa juomassa tervetuliaismaljat, jotka kustansi Grazin kielikeskus. Selvisi sen oranssin juoman nimi eli Aperol G`spritzt :) nih. Tuli myös lisää suomalaisia vastaan! Ruotsalaisiakin täällä on paljon, ja ne puhuu kaikki tosi hyvää saksaa. Loppuillan vietin mun tutorin, sen kavereiden ja muutaman vaihtarin seurassa.



Kävin tänään pyörähtelemässä psykan laitoksella; en kuitenkaan löytäny sieltä oikeen mitään erikoista :D yhdessä ovessa vaan luki, että siitä saa kulkea ainoastaan henkilökunta. Ehkä nää suunnistustaidot ei ookaan periytyny mulle..Tapasin eilen yhden paikallisen psykologian opiskelijan, joka piti sellasta infopistettä pystyssä grazilaisia ekan vuoden opiskelijoita varten. Ainejärjestöstä kyselin, ja mut toivotettiin tervetulleeks niiden kokouksiin! En kyllä tiedä, onko kyseessä yhtään samanlainen meininki kuin Stimuluksella.


Kielikurssin jälkeen kävin syömässä Grazin suositussa ravintolassa, 3 goldene Kugelnissa, ihanaa salaattia nimeltään Steyrer Salat. Paikallista herkkua siis! Kastikkeena käytetään Kürbiskernöliä eli kurpitsansiemenöljyä. Namia oli! Syömisen jälkeen lähdin ostamaan pyörää. Eilen yritimme Sandran kaa tuloksetta, sillä kaikkialla oli aivan surkeita käytettyjä pyöriä tai ei ollenkaan niitä. Nyt siis uusi yritys, ja onnisti! Keplerstrasselta ostin suloisen pinkin pyörän, joka maksoi 125e. Kun kyseiseen liikkeeseen palauttaa pyörän vaihdon lopussa, saa rahoistaan puolet takaisin. Ei siis kallis pyörä, mutta silti 21 vaihdetta ja jarrut toimii hyvin! Tuli kotiin palatessa testattua autojen seassa ajamista, kun täällä ei oikeen oo pyöräteitä keskustan lähettyvillä. Suomessa on hirveetä ajaa autokaistalla, mutta täällä autoilijat ottavat hyvin pyöräilijät ja jalankulkijat huomioon. Autot pysähtyvät joka kerta suojatien eteen, jos meinaa ylittää tietä. Graz on kyllä autottoman paratiisi :)

Huomenna on tarkotus mennä aamulla Kaiser-Josef-Platzin suositulle torille, missä tulee suorittaa saksan tehtävä eli jutella paikallisten myyjien kanssa :) murre voi tuottaa hieman vaikeuksia! Toreilun jälkeen lähdemme Schwarzlsee-järvelle uimaan ja hengailemaan. Kyseinen järvi on 10km päässä Grazista, ja pääsen sinne yhden suomalaistytön autokyydillä! Mukava lauantaipäivä siis tulossa!

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Huh hellettä!

Nyt sitä sit ollaan täällä ulkomailla!! Ensimmäinen fiilis ku astu lentokoneesta: aah miten lämmintä! Kunnon t-paitakeli! Matka meni oikein jouhevasti, ensin autolla, sitten bussilla, lentokoneella, junalla ja viä ratikalla :) ylipainomaksuu piti vähän maksaa finnairille, sillä kannettava takia käsimatkatavarat painoi ihan liikaa! Koneeseen pääsyä odotellessa törmäsin jo ensimmäiseen vaihtokaveriin, suomalaiseen siis. Seuraava tuli vastaan Wienin kentällä ja kolmas Wienin juna-asemalla! Eli ei ollu ainakaan yksinäistä matkustaa. Kaikki me neljä tyttöö ollaan siis Grazissa, eikä suomalaiset siihen lopu! Oon kuullu, että täällä pyörii paljonki suomalaisia.
Mut ihan kiva selvitellä yhdessä ja suomeks näitä byrokratian kiemuroita; pitäis ilmottautuu kaupunkiin maistraatissa ja saada pankkitili avattuu ku ei tääl visa electron eikä visa käy missään (paitsi hennesillä ;)!

Oli muute hieno junamatka Wienistä Graziin. Upeita maisemia tukahduttavan kuumassa junavaunussa :) Eikä ulkona ollu ku vaan noin 20 astetta. Mun tutor Anja tuli saattaan mut juna-asemalta kämpälle, ja tää tyttö on kyllä tosi mukava! Auttoi ratikkalippujen ja yliopistoasioiden kanssa. Kämppis Wolfgang on myös kiva heppu :) ja tää kämppä on mahtava! Mun huone on tarpeeksi iso, ja muutenkin tilaa riittää. Vessassa ei vaan oo lavuaaria, mikä on outoo. Kädet pitää pestä viereisessä kylpyhuoneessa. Maisemat 6.kerroksesta on upeat, täältä näkee keskustan Schlossbergille, joka on keskellä kaupunkia sijaitseva kukkula. Ongelmia on lähinnä ollu talon lukkojen kanssa, kun en meinaa saada niitä auki! Välillä käännetään vasempaan, välillä oikeaan. Ja ovi pitää myös laittaa avaimella takaisin kiinni, kunhan on päässy ensin sen toiselle puolelle. Pitää siis varata pienoinen hetki aikaa lukoille, että ehdin ajoissa pysäkille :)

Oltiin eilen tiistaina viettämässä iltaa Maria-Magdalena -kahvila/baarissa. Oli kyllä hauskaa! Maistoin juomaa missä oli valkoviiniä, vettä ja camparia jos nyt oikein muistan. Oli makoisaa :) se on tosi suosittu juoma täälläpäin. Nimi oli niin vaikea, etten osaa sitä kirjottaa enkä varsinkaan lausua... Tavattiin paljon Erasmus-ihmisiä ja hengailtiin isolla joukolla Stadtparkissa. Viime yö jäikin hiemän lyhyeks, joten tänään on ollu mukavaa toipua matkarasituksesta.

Täällä parasta on kyllä ehdottomasti se, että vihdoin saan nauttia kunnon kesäilmoista! Viikonlopuks on luvassa +30 astetta! Lisäksi oiva juttu on se, että täällä voi ostaa 24h voimassaolevan ratikka+bussilipun. Hinta vaivaset 3,80e. Jyväskylän kertalippu hipoo jo tuota summaa, 2,80 taitaa olla kertis. Ihan hyvä tää lippu, koska on pitäny liikkua edestakasin ja ympäri kaupunkia. Pyörä pitäis saada hankittua tässä lähiaikoina. Vähän kyllä pelottaa noiden ratikkaraiteiden lomassa pyöräily!

Kielikurssi alkoi tänään ja pääsin B2-tasoryhmään eli toiseks parhaaseen! Super! Melko tiivis tulee oleen kurssi; 3 viikon ajan joka arkipäivä kolme tuntia. Tuleepahan kunnon kielikylpy heti alkuun, ja ehkä se kommunikaatio vähitellen helpottuu. Oli hieman ongelmallista, kun ei saatu Wolfgangin kaa langatonta nettiä toimimaan mun koneessa. Käännä sit siinä saksaks jotain ohjelmistotermejä!! :D en saanu tiistaina nettiasiaa kuntoon, mutta tänään onneks sain sen kuntoon! Suomalaistytöt kerto, että pitää jotain nappeja painella. Siinä se ongelma olikin ollu; en ollu laittanu koko langatonta verkkoo päälle tuosta ylärivin napista. Hyvä minä..!

Kävin tänään vähän ostoksilla, löysin kaupan nimeltä Bipa, joka on kosmetiikkaliike. Ostin kassillisen erilaisia purnukoita, kun eihän niitä olis ollu mitään järkeä raahata Suomesta asti. Bipa oli oikein hyvä paikka, suht edullinen ja kaikki mahdollinen sieltä löytyi. Oli shampoota, meikkejä, pesuaineita ja..kissanruokaa! :P Hieman suurin silmin katoin sitä hyllyä.

Mutta nyt pitää palata saksan tehtävien pariin, käymme läpi 2-futuuria. Ach so!

maanantai 1. syyskuuta 2008

Katse kohti Grazia!

Matkavalmistelut ovat loppusuoralla; laukut on melkein pakattuna ja mieli korkeella! Vielä olis yks yö täällä Suomen kamaralla ja sitten on lähdön aika. En kyllä kauaa ehdi tänä yönä nukkua, kun bussi lähtee lentokenttää kohti klo 3.10 aamulla! No onpahan aikaa torkkua matkan aikana. Jos kaikki sujuu hyvin, niin Grazissa oon perillä 15.37. Toivotaan, että matkalaukku pysyy mukana kämpille asti!

Tänään juoksentelin virallisten asioiden perässä muutaman tunnin ajan. Tuli käytyä postissa, apteekissa, kirjastossa ja pankissa. Ai niin ja maistraatissakin kävin netin välityksellä :) Eli kaikki asiat hoidossa, enää pitää selviytyä koneeseen!

Fiilis on odottava ja iloinen, vaikka onkin haikeaa jättää Suomi ja kaikki ystävät. Mutta eiköhän asiat tästä lutviudu! :)

Bis später! Tschüss alle!