keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Faschingsdienstag in Graz

Karnevaalitunnelma sen kuin jatkuu! Itävallassa Faschingin kohokohta on laskiaistiistai, Faschingsdienstag. Päivällä Grazin keskustassa järjestettiin paraati. Pääkävelykatua, Herrengassea, pitkin marssi mitä eriskummallisimpia joukkoja. Kaikki olivat pukeutuneet enemmän tai vähemmän hassusti. Paraatissa liikkui samba-tanssijoita, jalkapallojoukkue, mäkihyppääjiä, PEZ-ukkoja, palokunta ym. Monella "joukkueella" oli myös oma auto, vähän niin kuin abirekat. Paraatissa näkyi mm. saluuna, muutama apres ski -rekka ja mäkihyppääjien hyppyri kuorma-auton lavalta maahan. :D Myös yleisöstä suurella osalla oli jokin naamiaisasuste päällään. Harmittavasti unohdin ottaa kameran mukaan, mutta löysin netistä muutaman kuvan kyseisestä paraatista.





Illalla lähdin Ellun, Alician, Andrew'n ja Bethanyn kanssa Glockenspielplatzille, missä oli ulkoilmabileet Faschingin kunniaksi. Tällä kertaa muistin myös kamerani! Ellu lähti Meranoon juhlimaan, sillä ulkona oli melko kylmä. Munki oli tarkotus mennä juhlimaan sisätiloihin, mutta bileet aukiolla oli sen verran hyvät, että jäin koko loppuillaksi sinne kavereiden kanssa! Oma sairaanhoitaja-asu ei siis näkynyt koko iltana vaatekerrosten alta. Muilla juhlijoilla oli kyllä mahtavia asuja!


Ghostbusters! :D heillä oli imurit selässä!

Saw-nukke. Creepy!! Ehdottomasti illan paras asu.

Munkki Andrew.

Guantanamot sekä cowgirls Bethany ja Alicia :) + ankkapäähinemies!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

PEZ-ukko PARAS paraatista!!! Mistä toikin on oikeesti vetästy.

ja sit Ghostbusters, heh heh
ja saw...oikeen kananlihalle menin!

-matte-

Anonyymi kirjoitti...

juu, saw-nukke oli kyllä makee! Onkos meillä muuten se V-osa vielä katsomatta?

marppe

Aurinkotuuli kirjoitti...

Vähän hieno kyllä tois sahanukkeasu. Harmi ku suomes ei oo mitään kunnon karnevaaleja tai naamiaisia!!