sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Venetsian karnevaalit


Fasching eli karnevaalit on katolisissa maissa vastine suomalaiselle laskiaiselle. Fasching on juhlimisen aikaa ennen paastoon laskeutumista. Suurimmat juhlat ovat juuri ennen paastoa, eli laskiaissunnuntaista laskiaistiistaihin. Venetsiassa karnevaalit kestävät jopa 2 viikkoa!

El Mundo -matkatoimisto järjesti lauantaina päiväreissun Venetsian karnevaaleille. Lähdettiin bussilla liikkeelle aamuyöllä 5 aikaan. Bussimatka kesti 6 tuntia, jonka yritimme käyttää nukkumiseen. Uni ei tullut, ennen kuin Mave pääs lattialle nukkumaan ja mä sain 2 penkkiä :) Mukana reissulla oli iso joukko suomalaisvaihtareita: Ville, Mikko, Linda, Heta, Olli, Heini, Jouni, Katja ja Lauri. Myös paljon muita vaihtareita oli tulossa samana päivänä Venetsiaan, mutta he tulivat ESN:n kanssa bilejunalla. El Mundon reissu 48e, ESN-reissu 110e. :)

Ulkona oli tosi lämmin, kun saavuttiin Venetsiaan klo 11 maissa. Ostettiin päiväliput vaporetto-vesibusseihin, ja lähdettiin San Marcoa kohti. Piazza oli pakkautunut täyteen musiikista, melusta ja tietysti hienoista juhla-asuisista ihmisistä! Hienot puvut saivat osakseen paljon huomiota; pukua ylväästi kantavat ihmiset pysähtyivät monesti poseeraamaan kameroille. Näimme yhden miehen pukeutuneen naiseksi, mikä karnevaaliaikaan on ilmeisesti normaalia. :)







Kierreltiin kujia ja katuja ihmistungoksessa. Eksyttiin osasta porukasta, sillä ihmisiä tungeksi joka puolelta. Isona joukkiona liikkuminen oli aika mahdotonta, kuuttakin henkeä oli ihan riittävän vaikeaa pitää koossa :)

Olin ostanut maskin Venetsiasta jo syyskuussa, kun oltiin Ellun kanssa Italiaa kiertelemässä. Nyt tuli naamarille sitten käyttöä :) Mavekin osti oman naamarin.

Vakavina niin kuin naamarin kanssa kuuluukin.

Perfetto!

Pistettiin jäätelö"kesä" hyvissä ajoin jo helmikuussa alulle, kun kerta Italiassa oltiin! Harvemmin sitä helmikuussa tulee syötyä irtojätskiä ulkona... :) Kyllä ne fragola ja stracciatella aina maistuvat! Nam. Pizzallakin käytiin yhdessä ravintolassa, missä palvelu oli itsepalvelua. Oltiin sen verran hitaita pizzavalinnan suhteen, että tarjoilija jätti kynän ja paperin meille, johon sit kirjotin tilauksen, 6 eri pizzaa. :D Sitten kun olisi ollut hyvä aika maksaa lasku, tarjoilijaa ei näkynyt missään. Meikäläinen lähti alakertaan tiskiltä hakemaan tarjoilijaa ja laskua. Tarjoilija pyysi jäämään odottamaan siksi aikaa, kun hän printtaa laskua kassasta. Toinen tarjoilija tuli viereen, sanoi minulle, että on janoinen, ja pyysi pientä olutta. Kummastelin siinä hetken, kunnes laskua printtaava tarjoilija alkoi hoputtaa mua tiskin taakse. Tein työtä käskettyä: otin tuopin käteen, laskin oluen hanasta lasiin ja annoin tarjoilijalle. Se vielä kysyi, paljonko maksaa. :) Sanoin, että 3 euroa. Tarjoilija vastasi maksavansa myöhemmin :D Palasin pöytään kavereiden luokse nauraen. Olipahan kokemus! :)

Mä, Mave, Heini ja Jouni lähdettiin auringonlaskun aikaan vaporettolla San Giorgio Maggiore -saarelle, missä käytiin katsomassa samanniminen kirkko. Kirkon tornia oltiin valitettavasti juuri sulkemassa, joten ei päästy sinne. Mutta maisemia onneksi saatiin ihastella!


Kirkon pihassa oli joukko karnevaaliasuun pukeutuneita ihmisiä poseeraamassa monille kameramiehille. Tuli kyllä hienoja kuvia auringonlaskun aikaan!



Taustalla näkyy Venetsian keskustaa, mm. Palazzo Ducale ja torni.

Valokuvaajia ja poseerausta riitti:


Illan pimetessä oli vielä aikaa kulkea kaupungilla ja fiilistellä tunnelmaa. Olisi ollut kiva päästä johonkin iltajuhliin, missä kaikki vieraat olisivat olleet pukeutuneina hienoiksi. Itsellä oli vain maski, joten ei mitään toivoa :) Lisäksi kyseiset juhlat maksavat melko paljon, niin kuin myös itse puvun vuokraus tai sen tekeminen. Mutta olis se joskus kyllä hieno kokea! Klo 21 oli aika jättää Venetsia ja lähteä bussilla takaisin Grazia kohti. Kello 2 jälkeen oltiin takaisin kotona, ja oli kyllä ihana päästä peiton alle nukkumaan!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania asuja...aloin heti kattoon, et kukas sää näistä oot:)

Siis mikä toi tarjoilija juttu oikeen oli...vähän outoo!

-matte-

Anonyymi kirjoitti...

joo, mustakin toi tarjoilujupakka oli aika outo?! o.O
Ihme että sulla pysy pokka, mä oisin vaan änkyttänyt siinä jotain että emmä oo tarjoilija, oon asiakas!

marppe

Anonyymi kirjoitti...

Ihimeellisiä juttuja! T. Äiree

Anonyymi kirjoitti...

Ihania noi mekot :)

Suski

Aurinkotuuli kirjoitti...

Aivan mahtavia pukuja!!